Elokuva-arvostelu: Kultahattu (1974)

Kultahattu eli The Great Gatsby on vuonna 1974 julkaistu elokuva, joka perustuu F. Scott Fitzgeraldin samannimiseen romaaniin. Elokuvan ohjasi Jack Clayton, tuotti David Merrick ja käsikirjoitti mm. Kummisetä-elokuvista tunnettu Francis Ford Coppola. Pääosissa ovat Robert Redford (Jay Gatsby), Mia Farrow (Daisy Buchanan), Bruce Dern (Tom Buchanan), Sam Waterston (Nick Carraway) ja Karen Black (Myrtle Wilson).

Elokuva pyörii suurimman osan ajasta Jay Gatsbyn ja Daisy Buchananin välisen suhteen ympärillä. Se kuitenkin alkaa Nick Carrawayn lyhyellä puheella ja alkutunnelmilla. Nick asuu Jay Gatsbyn naapurissa ja hän haluaakin tutustua tähän eräissä juhlissa, jotka järjestetään Jayn kotona. Se onnistuukin, ja siitä lähti liikkeelle Nickin ja Jayn välinen ystävyyssuhde. Lounaalla Nick kutsui Jayn kotiinsa, jossa tämä tapasi hänen viehättävän ystävänsä Daisy Buchananin. Kävi ilmi, etteivät Daisy ja Jay olleet tavanneet kahdeksaan vuoteen, minkä seurauksena heidän välinen romanssinsa sai jatkoa. Daisyn silloinen mies Tom Buchanan ei kuitenkaan nähnyt suhdetta hyvällä, ja jonkin ajan kuluttua Tom aiheutti heidän välilleen kitkaa. Samanaikaisesti Myrtle ja George Wilson kävivät riitaa omasta suhteestaan niinkin kiihkeästi, että se johti Myrtlen kuolemaan, jonka aiheutti huolimattomasti autoa ajanut Daisy Buchanan. Tämän seurauksena George lähti etsimään syyllistä, päätyi Jay Gatsbyn taloon ja tappoi hänet, joka oli silloin uima-altaalla lepäämässä, sekä lopulta myös itsensäkin. Sen jälkeen totuus eri henkilöiden välisistä suhteista alkoi paljastua.

Elokuva on mielenkiintoinen, sillä se kuvastaa hyvin 1920-luvulla vallinnutta yhteiskunnallista tilannetta ja samalla myös sen ajan jazz-henkeä. Elokuvan tärkeimpiä teemoja olivat kuitenkin rakkaus ja ystävällisyys loppuosan vaikeista tilanteista huolimatta. Itse en ehkä pysty samaistumaan sen ajan yhteiskuntaan, mutta sekin on vain merkki erilaisuudesta ja siitä, että maailma muuttuu nopealla vauhdilla. 2010-luvun yhteiskuntahan on merkittävässä määrin erilainen 1920-luvun vastaavaan verrattuna johtuen siitä, että painopiste on siirtynyt yhteisöllisyydestä kohti yksilöllisyyttä. Näyttelijäsuoritukset olivat erittäin hyviä. Tällä kertaa parhaat kortit taskustani veivät Mia Farrow ja Robert Redford. Myös puvustuksessa ja maskeerauksessa onnistuttiin hyvin. Kaiken kaikkiaan hyvä elokuva, joka rauhoittaa monen ihmisen mielet esim. tiukan työrupeaman jälkeen.

Vili Roponen

SCI_FI NÄYTTELY! KATSO AVARUUS-WAU KUVAT!!

 

Aineistonäyttely: Oravan talvi

Aineistonäyttelyn aiheena on talvinen luonto ja erityisesti oravan talviset seikkailut. Näyttely on suunnattu lapsille ja lapsenmielisille. Aineistovalinnoissa on panostettu satuihin ja kuvakirjoihin. Oravan elämään voi tutustua myös tietoiskun ja tietokirjan muodossa. Näyttelyn tärkeitä yksityiskohtia ovat orava-aiheiset pehmolelut ja leikkisä koristelu. Värimaailma on maanläheinen (valkoinen, ruskea, vihreä). Tervetuloa tutustumaan oravan metkuihin!




Pois alta risut ja männynkävyt! Oravalla on nälkä!

Aineistonäyttely: Luonnon talvi

 

Luonnon talvi -aineistonäyttely.

Lukupiiri: F. Scott Fitzgerald Kultahattu

Kirjassa seurataan Nick Carrawayn silmin nuorten amerikkalaisten kesänviettoa Long Islandilla.
Nick tutustuu naapuriinsa Jay Gatsbyyn, jonka tuhlaileva elämäntyyli aiheuttaa hämmennystä ympäristössä. Jay Gatsby tapaa uudelleen nuoruuden rakkautensa Daisyn joka on mennyt naimisiin Tomin kanssa. Kirja on todentuntuinen kuvaus nuorten ja rikkaiden amerikkalaisten elämästä 1920-luvulla.

"-Hänellä on varomaton ääni, Daisylla, huomautin, 
-se on täynnä...
En löytänyt sanaa.
-Hänen äänensä on täynnä rahaa, sanoi Gatsby äkkiä. 
Sitä se oli. En ollut ymärtänyt sitä koskaan aikaisemmin. Se on täynnä rahaa - siinä oli se ehtymätön viehätys, joka hänen puheessaan pulppusi, sen kilinä ja sen symbaalinhelke ..."

Kirja herättää kysymyksiä yhteiskunnan rakenteista ja amerikkalaisesta elämäntavasta mutta aihe sopii myös nykypäivään. Kirja sopii kaikille yläasteikäisistä alkaen. Sopii hyvin lukupiirikirjaksi lyyhyytensä ja helpon lähestyttävyytensä takia.

The Rosebuds

Havukka-ahon ajattelija

Veikko Huovinen (1952)

Havukka-ahon ajattelija Veikko Huovisen esikoisromaani. Se on humoristinen kertomus korpifilosofi Konsta Pylkkäsestä. Kirjan kieli oli kansanomaista ja aitoa. Huovisen metsänhoitajataustan huomaa mielenkiintoisista luontokuvauksista. Pääosassa kirjassa on päähenkilö Pylkkäsen ajatukset maailmasta, eikä niinkään draamallinen juoni.

"Hän kumartui sammalmättään puoleen, kääntyi tuosta polvilleen, siitä ojentui kontalleen, kohta oli maata myöten. Silloin hän huomasi vihreäjuomuisen mittarimadon puolukanlehdellä. Mato heilutti päätänsä. Konsta koetti arvata, mitä madolla oli mielessä. Kai se ainakin jotain on ajavinaan takaa. Heiluuhan tuo tolkun näköisenä, poika tai tyttö...
- Mutta mikä on mittarimatosen luontainen täkeysasema maapallojärjestelmässä. Mitä sillä on täällä tekemistä?"

Teos oli melko kevyt lukea, vaikka murre häiritsi osittain. Kirja sopii lukupiirikirjaksi pääasiassa vanhemmille ihmisille. Lukupiirissämme kirja ei herättänyt hirveästi keskustelua, mutta ei myöskään suuresti negatiivisia tunteita. Koimme kuitenkin hyödylliseksi tutustua klassikkoon.

Teoksesta on myös elokuvasovitus vuodelta 2010.

Lukupiiri A

Peippo vei

Peippo vei (Heli Laaksonen Otava 2011)



Runoilija pullikoi uimahallissa siirtolohkareen kanssa, lukee Tekniikan maailman testiä omalle rakkaalle autolleen, pyytää yksinäisen kuun peittonsa alle lämmittelemään. "Että keksii!" kirjoitti Helsingin Sanomien kriitikko Heli Laaksosen edellisestä runokokoelmasta Sulavoi.

 Samaa mielikuvituksen rikkautta ja kielellistä ilotulitusta on uusissa runoissa, joihin tarkasti havaitut luonnon merkit tuovat myös myyttisen, ikiaikaisen tason. Linnut ja kansansatujen eläimet elävät kuin ihmiset ikään, perunanmukulallakin on runojen maailmassa oma luonteva paikkansa.

Peippo vei on murteella kirjoitettu runoteos. Jotkut runot ovat tarinanomaisia, toiset taas enemmän ajatuksen virtaa.Valitettavasti kirja ei avautunut kellekkään lukupiiriläisistä. Kielen lisäki murretta oli vaikea lukea ja kirjoitustyyli oli melko sekava.

Kirjaa voisi suositella Turun alueen runouden ystäville.

Kirja-arvio: Kingston Wall - Petri Wallin saaga

Kingston Wall - Petri Wallin saaga
Viljami Puustinen
Like, 2014
325 s.

Kingston Wall oli 1980 -ja 90-lukujen taitteessa vaikuttanut suomalainen, progressiivista ja psykedeelistä rockia soittanut yhtye, joka julkaisi kolme albumia. Yhtye ei elinaikanaan saavuttanut koskaan suuren yleisön suosiota, vaikka se kiersikin keikkailemassa ympäri Suomea, saaden laajempaa arvostusta vasta myöhemmin. Nykyään bändi on yleisesti tunnettu ja monen nuoren muusikonalun ihailema. Bändin tunnetuimpaan kokoonpanoon kuuluivat keulahahmo, kitaristi-laulaja Petri Walli, basisti Jukka Jylli ja rumpali Sami Kuoppamäki. Kingston Wallin ura päättyi Petri Wallin hypättyä 26-vuotiaana Töölön kirkon tornista.

’Kun Pete Walli ilmestyi Jyllin perheen Espoon-kodin ovelle syksyllä 1987, Jylli pohti vakavasti, mihin hän oli lupautumassa. Vaikka Walli puhui häiritsevän paljon koko ajan, Jylli jotenkin luotti poikaan ja tämän bändi-ideaan. ”Petri oli vakuuttava kaveri”, sanoo Jylli. ”Se oli sentyyppinen ihminen, joka ottaa kitaran käteen ja sanoo, että hän osaa soittaa, ja kaikki uskovat, vaikka kukaan ei ole kuullut ääntäkään. Sen lisäksi Petri myös osasi soittaa.”’

Kingston Wall - Petri Wallin saaga on tarina ennen kaikkea mystisestä Petri Wallista muusikkona ja ihmisenä, ja hänen yhtyeestään Kingston Wallista. Kingston Wall -yhtyeen musiikin fanille, mutta bändin henkilöhistoriaan juurikaan perehtymättömälle kirjan nimi herätti kysymysmerkin; se onnistuu kuitenkin avaamaan tietämättömällekin sen, miksi Kingston Wall oli nimenomaan Wallin yhtye ja miten kaikki tapahtui. Kirja paneutuu tarkasti bändin musiikkiin, ja levyjä kuuntelee sen lukemisen jälkeen ihan eri tavalla.

Kirja on ennen kaikkea uskottava ja lukiessa huomaa, kuinka sen eteen on tehty paljon työtä; mm. Rumba -lehden päätoimittajana toiminut Puustinen on haastatellut kymmeniä Wallille läheisiä ihmisiä, muusikkoja ja sukulaisia. Teos on jaettu kolmeen osaan mukaillen Kingston Wallin kolmea levyä loppuen surullisesti, mutta vaikuttavasti.

’Sassa Salo ei ollut nähnyt Pete Wallia vuosiin, kun hän törmäsi tähän City-käytävässä. Pete oli muuttunut ja vaikutti sekavalta. Keskustelu oli lyhyt. Pete ei puhunut mitään itsestään eikä tulevasta levystä vaan kertoi rakentavansa avaruusalusta. Salo nyökytteli ymmärtäväisenä ja jatkoi matkaansa.’

Allekirjoittanut ahmi kirjan parissa päivässä - niin kuin kaikki hyvät kirjat. Teos on ehdoton luettava Kingston Wall -fanille ja muillekin rockin ja sen henkilöhistorioiden ystävälle.

A. W.

Sanomalehtirunoja

 Takaseinän sanomalehtiruonoutta.

 Pieni sanomalehtiruno.

Harmillisesti loppuruno jää kuvan ulkopuolelle.

Lukupiiri: Kathryn Stockettin Piiat

Piiat (The Help, 2009) sijoittuu 1960-luvulle ja kertoo Yhdysvaltojen Etelävaltioiden naisten välisistä suhteista.Mustat naiset ovat kotiapulaisina valkoisten kodeissa, hoitavat heidän lapsiaan ja koko taloutta. Valkoiset naiset viettävät aikaa country clubilla, pelaavat tennistä ja keräävät rahaa Afrikan nälkäänäkeville lapsille. Kathryn Stockett on kotoisin Mississippistä ja kirja perustuu osittain hänen omiin kokemuksiinsa.

Kirja koostuu monen eri henkilön näkökulmista ja onnistuu kuvaamaan henkilöhahmojaan realistisesti. Tyyli on humoristinen ja kepeä. Kirjaa voi suositella lukioikäisistä alkaen kaikille. Kirjailijalla oli vaikeuksia saada kirjaa julkaistuksi, kirja oli lähetetty 60 kustannustoimittajalle ennen kuin yksi kustantaja kiinnostui. Nyt kirja on maailmanlaajuinen bestseller ja se on käännetty 42:lle kielelle ja siitä on tehty myös elokuva.

Piiat sopii hyvin lukupiirikirjaksi, koska siinä käsitellään yleismaailmallisia aiheita, kuten erilaisuutta ja suvaitsevaisuutta. Kirja herättää hyvin keskustelua.

The Rosebuds

Kirjavinkkaus

Sally Green            Puoliksi paha

Puoliksi paha on henkeäsalpaava tarina erään pojan selviytymiskaappailusta.

Ihmisten keskuudessa elävässä salaisessa noitayhteisössä mustia ja valkoisia noitia yhdistää vain yksi asia: pelko poikaa kohtaan, joka kuuluu molemmille puolille ja ei kummallekaan.

Jokainen meistä tietää minne kuuluu ja kuka on, mutta on myös niitä hetkiä kun ei tiedä minne kuuluikaan.

Elämässä on varmasti tullut meille jokaiselle vastaan tilanne, jolloin ollaan yksin. Miten elämässä saisi uuden otteen? Kannattaako luovuttaminen, silloin kun edessä on vain tyhjät seinät? Mitä siitä luovuttamisesta seuraa?

Näiden asioiden kanssa painii kirjan päähenkilö.

Kirja laittaa pohtimaan elämän todellisuuksia, vastoin käymisiä, jokaisen osaa elämässä. Oma valinta elämässä määrittää sen keitä me olemme?

Vai määrittääkö vanhempiemme tekemät asiat sen?

Ihmiset ovat julmia, niin lapset kuin aikuisetkin.

Niin aikuiset, eivät aina ole oikeassa.

Keneltä lapset oppivat julmuuden?

Ovatko asiat aina niin mustavalkoisia?

Onko erilaisuus paha asia?

Kirjassa pääsee kurkkaamaan ihmisten kieroutta, kavaluutta, ahneutta, itsekkyyttä ja empatian puutetta. Mitä siitä seuraa, kun ihminen ei pysty empatiaan?

Tarina on raakalaismainen, synkkä ja epäoikeuden mukainen.

Pätkä kirjasta:

”Sanoin, että ei käy.”

Herra Taylor istuu yhä tuolissa, mutta hän ottaa jälleen kiinni ranteestani ja vetää minut luokseen.

En vastustele, vaan antaudun vedettäväksi, joten paiskaudun häneen ja tuoli kallistuu uhkaavasti taaksepäin. Herra Taylor yrittää palauttaa tuolin pystyyn räpyttämällä käsiään kuin siipiä, mutta siitä ei ole mitään hyötyä.

Vapaudun opettajan otteesta ja kaadun pehmeästi, toisin kuin hän.

Nousen ylös ja kävelen ulos huoneesta.

En ole varma, olenko tehnyt tarpeeksi erottamista varten, joten tartun kanslistin tuoliin ja heitän sen pihalle ikkunan läpi. Sitten suuntaan koulun etuovelle ja laukaisen palohälytyksen matkalla ulos. Rikon vielä varmuuden vuoksi rehtorin auton tuulilasin kanslistin tuolilla, joka on pudonnut kätevästi ihan lähelle.

Kun tulen kotiin, poliisit odottavat minua siellä.

Ottakaa selvää saiko Nathan potkut koulusta? Onko hän koskaan tasavertainen muiden kanssa? Entä kuka se paha oikeasti on?

Nathan Byn on puoliksi paha.

Hän on puoliksi valkoinen noita, puoliksi musta.

Hänen äitinsä oli parantaja, hänen isänsä on murhaaja.

Hän on kaikkien hylkäämä, mutta jokaisen jahtaama.

6-9 luokkalaisille.

(AK)

Elokuva-arvio: Isänsä poika

Isänsä poika (jap. Soshite chichi ni naru)
Draama
Japani, 2013
Ohjaaja: Kore-eda Hirokazu
Ikäraja: 7
Kesto: n. 1 h 57 min

Poikavauvat ovat vaihtuneet synnytyssairaalassa, ja vanhemmille kerrotaan tästä lasten ollessa kuusi vuotta vanhoja. Valitako ei-biologinen lapsi, jota on rakastanut ja kasvattanut kuusi vuotta, vaiko ”oma”, täysin toisenlaisen lapsuuden elänyt itselle tuntematon poika? Tästä asetelmasta rakentuu japanilainen elokuva Isänsä poika.

Elokuvassa enemmän keskiössä on ensimmäinen perhe; arkkitehti-isä Ryota, hänen kotirouvanaan toimiva vaimonsa Midori ja heidän poikansa Keita. Keitan isä Ryota on omistautunut työlleen ja on pojalleen etäinen. Elokuvan pääteemana on vanhemmuus ja erityisesti isyys, mikä on virkistävää, koska yleensä vanhemman ja lapsen suhteesta puhuttaessa nostetaan esille äiti ja lapsi.

Elokuvassa käsitellään myös erilaisia elämäntapoja. Keita on kasvanut elämänsä kuusi vuotta varakkaiden ja kurinalaisten vanhempiensa luona, kun taas Ryotan ja Midorin biologinen lapsi, Ruysei, on kasvanut hieman toisenlaisessa ja vähemmän varakkaassa, mutta rakastavassa ja onnellisessa työläisperheessä. Elämäntavat törmäävät toisiinsa, kun vanhempien - lapsilta ei tässä asiassa mielipidettä kysytä - pitäisi päättää, mitä vaihtuneiden lapsien kanssa tehdään.

Isänsä poika nostaa esille vanhemmuuden tärkeyden kritisoiden sitä, onko lapsen oltava biologinen ollakseen rakastettu - ja iänikuisen kysymyksen siitä, onko lapsi vain vanhempiaan varten. Ryotan kasvatustavassa näkyy perinteinen japanilainen kasvatuskulttuuri ja oman elämän eläminen lapsen kautta.

Elokuva on ihanan japanilaisen vähäeleinen - kuvaustyyli on rauhallinen ja seesteinen, ilman nopeita leikkauksia. Värimaailma on vaalea, välillä soi rauhallinen pianomusiikki.

Japanilainen elokuva ei ole juurikaan pinnalla Suomessa suosituimpia anime-elokuvia -ja sarjoja lukuunottamatta, ja se pääsee harvoin teatterilevitykseen, mikä on sääli. Isänsä poika on virkistävä ja positiviinen kantaa ottavasta, ja ehkä hieman vaikeasta aiheesta huolimatta. Suomalainen tulkinta aiheesta olisi voinut olla paljon karumpi.

A. W.

George Orwell: Eläinten vallankumous

George Orwell: Eläinten vallankumous (Animal Farm, 1945)

Romaanissa juopon maanviljelijän maatilalla asuvat eläimet tekevät vallankumouksen vanhan karjun ohjeiden mukaan. Vallankumousta johtaneet siat alkavat hallita tilaa "animalismiksi" kutsumansa ideologian pohjalta. Vallankumouksen johtohahmot, karjut Napoleon ja Lumipallo, joutuvat riitoihin, ja Napoleonin voitettua valtataistelun Lumipallo karkotetaan tilalta. Sikojen vallan alla eläinten olot kovenevat, ja siat varaavat itselleen yhä lisää etuoikeuksia, kunnes animalismin alkuperäisistä ihanteista on jäljellä enää fraasi: "Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset".

Lukupiirikirjana toimiva, herättää keskustelua vallankäytöstä ja ihmisyydestä. Suosittelemme kirjaa lukioikäisille ja sitä vanhemmille. Kirjasta on myös tehty animaatioelokuva.

Traileri: https://www.youtube.com/watch?v=YGCo5Tva39s

Äänikirja: https://www.youtube.com/watch?v=0Mcep34DH_s&list=PL218204B9902E14B6

Elämää metsässä

 Walden, or Life in the Woods (1852)
Henry David Thoreau
(suom. Mikko Kilpi 1974, suom. Antti Immonen 2010)

Valitsimme Henry David Thoreaun klassikkoteoksen Elämää metsässä lukupiirimme vapaavalintaisena kirjana.

Teoksessa kirjailija asuu metsässä itse rakentamassa mökissään 2 vuotta ja 2 kuukautta ja pohdiskelee mm. ihmisen luontosuhdetta, vapautta, henkisyyttä, itsensä kehittämistä ja yksinäisyyttä. Hän halusi selvittää, miten elää yksinkertaisemmin ja aidommin, liitossa luonnon kanssa.

"Lähdin metsään, koska halusin elää tarkoitusperäisesti, kohdata ainoastaan elämän olennaiset seikat, ja nähdä, enkö voisi oppia, mitä elämällä oli opetettavanaan - ja jotta en kuolemani koittaessa joutuisi huomaamaan, etten ollut lainkaan elänyt."

Mielestämme teos oli ajoittain kielellisesti vanhahtavan tyylin takia raskasta luettavaa, mutta se sisälsi myös paljon kauniita kuvailuja luonnosta ja ajatuksia herättävää pohdintaa. Kirja sopii lukupiirikirjaksi aikuisille lukioikäisistä eteenpäin.

Samoja teemoja ovat käsitelleet esim. seuraavat teokset:

• Kaarina Davis: Toisinnäkijän päiväkirja
• Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
• Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla
• Laura Honkasalo: Nuukaillen: eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman
• Into the Wild - Erämaan armoille (elokuva; ohjaus Sean Penn)