tiistai 9. joulukuuta 2014

A-ryhmän lukupiiritapaaminen 9.12.2014

Huomenna tuulet voimistuvat (2013)
toim. Saara Henriksson ja Erkka Leppänen

Ekologisia scifi-aiheisia novelleja sisältävä teos valikoitui ryhmämme nykykirjallisuuden edustajaksi. Tekijöistä tunnetuin on Risto Isomäki, joka on kirjottanut kirjaan saatepuheen.

Lähitulevaisuuteen ja Suomeen pääosin sijoittuvia, erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille sopivia lyhyitä kertomuksia sisältävä teos sopi mielestämme hyvin lukupiiriteokseksi, koska siitä syntyi paljon keskusteltavaa ja novellien teema oli mielenkiintoinen. Osa myös tutustui genreen ensimmäistä kertaa.

Lempinovelleiksemme valikoituivat mm. Jussi Katajalan Mare Nostrum, Mixu Laurosen ja Anastasia Lapintien Vilja ja Tarja Sipiläisen Puuton Maa. Viimeisenä olleelta Isomäen novellilta osa lukijoista odotti enemmän, osa taas tykkäsi ensimmäistä kertaa Isomäkeä lukeneena.

Kirja on aloittelevalle scifin lukijalle hyvä teos, koska se käsittelee monipuolisesti eri aihealueita lyhyesti ja tutustuttaa lukijan eri kirjailijoiden tyyleihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti