Kun lähdin etsimään kirjaston runohyllystä jotain minulle
ennestään tuntematonta runoilijaa, silmäni nappasivat Edith Södergranin (1892 – 1923) Levottomia unia. Huonosti
nukuttujen öiden jälkeen runoteoksen nimi tuntui sopivan hyvin tilanteeseeni.
Uuno Kailaksen suomentamana tämä teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1929,
Södergranin jo kuoltua keuhkotautiin.
Runot olivat mielestäni riipaisevia, kuolemaa ennustelevia ja osa tuntui olevan jopa hengellisiä. Ei siis mitään hupiluettavaa. Kaiken tämän keskellä kuitenkin runoista välittyi minulle toivoa, rauhaa ja kauneutta. Pidin erityisen kauniina runoa Tähdet:
Runot olivat mielestäni riipaisevia, kuolemaa ennustelevia ja osa tuntui olevan jopa hengellisiä. Ei siis mitään hupiluettavaa. Kaiken tämän keskellä kuitenkin runoista välittyi minulle toivoa, rauhaa ja kauneutta. Pidin erityisen kauniina runoa Tähdet:
”Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.”
Tämän runon tarjoama kuvasto on kaunis ja rikkirepivä yhtä
aikaa, tapahtumat tulevat hienosti esille tässä runossa. Suosittelen tätä
runokirjaa kaikille, joita kiinnostaa lukea kiehtovia, mutta viiltäviä runoja.minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.”
Henna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti