keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Musiikkiarvio: Golden Eye

Golden Eye
Tunnuskappale elokuvasta 007 ja Kultainen silmä (GoldenEye, 1995)
Säv. Eric Serra,  san. Bono & The Edge
Esitt. Tina Turner

Tämä 17. virallisen James Bond-elokuvan tunnussävelmä on valittu eräissä Bond-äänestyksissä elokuvasarjan suosituimmaksi tunnussäveleksi. Omasta näkökulmastani onkin helppo ymmärtää sarjan fanien valintaa. Irlantilaisen rocktähti Bonon yhteistyössä U2-yhtyeen kitaristin Edgen (oik. David Howell Evans) kirjoittamat sanat ovat jo itsessään varsin komeat, mutta ehdotonta lisäpotkua kappaleelle antaa kuitenkin Tina Turnerin vertaansa vailla oleva tulkinta, joka kuullaan elokuvan alkutekstien taustalla.


Kappaleesta on sittemmin oman tulkintansa esittänyt myös Nicole Scherzinger (tämä tulkinta kuullaan mm. vuonna 2010 ilmestyneen videopelin Goldeneye 007 tunnuskappaleena). Itse olen kuitenkin sitä mieltä, ettei mikään versio vedä vertoja 007 ja Kultainen silmä-elokuvan tunnussävelmälle, sillä Tina Turnerin jäljittelemätön ääni puhaltaa siihen samalla hengen, jota mikään muu tulkinta ei pysty tavoittamaan. Minulle James Bond-elokuvat ovat aina olleet jotain erityistä, ja tämä koskee myös niiden musiikkia. Parhaimmat Bondien teemabiisit, joihin Tina Turnerin unohtumattomasti tulkitsema Golden Eye kiistatta lukeutuu, ovat elokuvamusiikin ehdottomia helmiä. Turnerin tulkinta yksinkertaisesti on vain jotain niin erilaista, kuin se nuottipaperille raapustettu tyhjänpäiväinen roska, jota valitettavan usein kuulee valtavirran toimintaelokuvissa. Golden Eye ei ole vain yksi parhaita Bond-kappaleita – se on yksi parhaita elokuvien tunnuskappaleita koskaan.  

Juuso Rautiainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti