Musiikkiarvio: Pink Floyd - The Endless River (2014)

Pink Floyd

The Endless River (2014)

Julkaistu: 10.11.2014

Levytetty: 1969, 1993 ja 2013–2014

Kesto: 53:04

Levy-yhtiö: Parlophone, Columbia

Tuottajat: David Gilmour, Youth (Martin Glover), Andy Jackson ja Phil Manzanera

The Endless River on progressiivista rockia soittavan Pink Floydin 15. ja viimeinen studioalbumi. Parlophone ja Columbia Records julkaisivat sen perjantaijulkaisun saaneissa maissa 7.11.2014 sekä Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa 10.11.2014. Albumi on ensimmäinen, jossa ei ole mukana 15.9.2008 Lontoossa kuollutta kosketinsoittaja ja perustajajäsen Richard Wrightia ja kolmas vuonna 1985 tapahtuneen perustajajäsen Roger Watersin eroamisen jälkeen. Levyllä on pääosin instrumentaalia musiikkia, mutta on siinä yksi laulettukin kappale, ”Louder Than Words”. Albumin pohjana on 20 tuntia ennen julkaisematonta materiaalia, jota Pink Floyd ja Richard Wright kirjoittivat, levyttivät ja tuottivat edellisen studioalbumin, The Division Bell (1994), äänitysten aikana. Myös uutta materiaalia on mukana. Levyllä on paljon vaikutteita ambient-musiikista. Arvioin albumin ensin kappalekohtaisesti ja sitten annan kokonaisarvion:

1. Things Left Unsaid (4:25)

Kappale on hyvin tunteellinen ja melodialtaan rauhallinen. Alkuosa on vahvasti syntetisaattoripainotteinen, mutta n. 2 minuutin ja 10 sekunnin jälkeen tulee kitarakin mukaan. Puhepätkien kanssa siitä tulee ensimmäisenä mieleen rasittava oikeustapaus, joka ei meinaa millään ratketa ja joka jää vaivaamaan päähän useiksi päiviksi. Se saattaakin sopia hyväksi mentaaliharjoitukseksi oikeustalon aulassa ennen oman oikeudenkäynnin alkamista.

2. It’s What We Do (6:21)

Tämä kappale onkin monipuolisempi, sillä heti alussa soivat urut. Rummut tulevat mukaan n. 1 minuutin ja 20 sekunnin kohdalla ja nostavat hieman kappaleen tahtia. Kitara on myös mukana kappaleessa. Kappaleen voisi arvella nimen perusteella kuvailevan yhdessä tekemistä tai yhteisöllisyyttä, ja urut tuovatkin mieleen yhteisöllisyyden pääkaupungin eli kirkon. Ehkä kappale kuvaileekin sellaisia asioita, kuten ehtoollinen ja virsien laulaminen. Luulen kuitenkin, että yhtyeen itsensä tarkoituksena ei ollut kirkon esille tuominen, kun otetaan huomioon, että David Gilmour on ateisti.

3. Ebb and Flow (1:50)

Ambient-mausteet tekevät tästäkin kappaleesta rauhoittavan. Tyylillisesti ei mitään lisättävää edellisiin nähden: kitara edelleen hyvin pelissä mukana ja kosketinsoitinpainotteisuus kuuluu vahvasti. Kappaleen loppupuolella oleva ääni muistuttaa jonkinlaista virtausta ja kuten kappaleen nimi kertoo (suoraan käännettynä ”Laskuvesi ja virtaus”), niin kyse on joen virtauksesta. Tällainen kappale onkin sopivaa melontamusiikkia.

4. Sum (4:49)

Kappale alkaa maltillisesti syntetisaattoreilla, mutta ennen 1 minuutin ja 30 sekunnin täyttymistä kitara ja rummut tulevat mukaan rokkaavammalla otteella. Sen jälkeen kappale jatkuu stabiilina progena, kunnes lopussa tahti hiipuu ja kitara häipyy. Koko kappaleen ajan pyörii mielessä tietokone, joka laskee yhteen käyttäjän tekemiä laskutoimituksia nopealla tahdilla loputtomiin, kunnes muutaman hetken päästä käyttäjä kyllästyy ja keskeyttää laskemisen sekä sulkee tietokoneen. Kappale on siis nopeatempoisempi kuin edelliset.

5. Skins (2:38)

Edellinen kappale oikeastaan jatkuu tässä kappaleessa, sillä alkumelodia on jatketta edellisen kappaleen lopusta. Kuvailemani tietokoneen käyttäjä kokee kappaleessa muodonmuutoksen, jonka myötä ihossakin tapahtuu muutoksia. Muutokset ovat ilmeisesti kuitenkin niin piinaavia, että käyttäjäkin alkaa hieman hermoilla ja miettiä, miksi tässä kävi juuri hänen tahtonsa vastaisesti. Hetken kuluttua selviääkin, että iho muuttui toisenlaiseksi ja se aiheutti tyytymättömyyttä käyttäjässä. Tyytymättömyyden seurauksena käyttäjä teki nopean ratkaisun eli itsemurhan, johon kappaleen loppuosan äänetkin mielestäni viittaavat.    

6. Unsung (1:07)

Tässä kappaleessa on selkeästi havaittavissa elementtejä klassisesta musiikista, varsinkin kun siitä soitetaan koskettimilla viulun kaltaista ääntä. En keksi, mihin tämä kappale voisi liittyä, mutta ilmeisesti jotain on jäänyt joltakin laulamatta.

7. Anisina (3:15)

Kappale on rytmikkäämpi: piano, kitara ja rummut ovat aluksi tehokkaassa dialogissa keskenään. Myöhemmin mukaan tulevat kuoro ja saksofoni. Kappaleen aikana on Eric Claptonin tyylistä kitaransoittoa ja mukaan mahtuu myös pureva kitarasoolo. Kappaleen lopussa kuuluu ukkosen jylinää, joten se saattaa kertoa jonkin tarinan. Ehkä Anisina on henkilö, jolla menee kaikki hyvin, kunnes ukkonen pilaa kaiken ja saa hänet tuntemaan itsensä pettyneeksi.

8. The Lost Art of Conversation (1:44)

Kappale on varsin mollivoittoinen ja rauhallinen. Kosketinsoitin on pääosassa siinä. Kappale luultavasti kertoo tilanteesta, jossa keskustelu tietystä aiheesta on kääntynyt yksipuoliseksi eikä taiteellisuutta pystytä enää saavuttamaan. On ymmärrettävää, että tällainen kappale saa aikaan surullisia tunteita.

9. On Noodle Street (1:42)

Tämä kappale on jatketta edelliselle: se vaikuttaa bluesvoittoiselta, vaikka todellisuudessa ambient kuuluu edelleen vahvasti kappaleessa. Kappaleesta ei saa kovin hyvin selvää, mistä aiheesta on kyse, mutta oletettavasti edellisen kappaleen keskustelun osapuolet yrittävät parantaa ilmapiiriä lähtemällä Nuudelikadulle ja etsiä sovintoa sieltä hyvältä maistuvien nuudelien muodossa.

10. Night Light (1:42)

Kappale on niin tunteellinen ja herkkä, että siinä todellakin on yön tuntua. Koskettimet ovat siinä yön roolissa ja kitara antaa valomerkkejä. Edellisen kappaleen osapuolet lähtevät nuudelien jälkeen kotiin yhdessä katsomaan yön valoja eli tähtiä. Tähdet parantavatkin heidän välinsä jälleen entisiin mittoihin eikä erimielisyydestä ole jälkeäkään.

11. Allons-y (1) (1:57)

Kappaleen ranskankielinen nimi viittaa vauhtiin ja johan sitä vauhtia alkoi tullakin tämän kappaleen myötä ainakin musiikillisesti, sillä raskaampi kitara antoi merkkejä progressiivisesta rockista, jota tämä kappale pääosin edustaa. Rummut olivat myös hyvin pelissä mukana. Vauhtia tuli myös keskusteluosapuolten suhteeseen, joka parani kertaheitolla ja nyt ollaankin suhteen parhaissa hetkissä. Tähän väliin palataan kuitenkin ajassa taaksepäin.

12. Autumn ’68 (1:35)

Hammond-urut tulevat jälleen tässä kappaleessa kehiin. Ne antavat jälleen kuvan kirkosta, tällä kertaa kuitenkin häiden muodossa. Kuvailemani keskusteluosapuolethan olivat ensi kertaa omissa häissä syksyllä 1968. Heidät vihittiin silloin aviopariksi ja siitä se suhde lähti alun perin liikkeelle. Häät antavatkin heille lisää vauhtia nykyelämään, mistä lisää seuraavassa.

13. Allons-y (2) (1:35)

Kappale alkaa klassisen musiikin vaikutteilla, mutta vauhtia tulee siihen lisää n. 25 sekunnin kohdalla. Kitara, koskettimet ja rummut ovat vahvoilla koko kappaleen aikana. Häämuistelu vauhdittaa siis keskusteluosapuolten suhdetta niin paljon, että tässä kappaleessa he tekevät asioita, joista molemmat ovat kiinnostuneita ja toki juhlivat suhteen uudelleenparanemista kovalla sykkeellä erilaisin keinoin.

14. Talkin’ Hawkin’ (3:26)

Tämä kappale on tahdiltaan hitaampi, mutta silti duurivoittoinen. Kappaleessa on blues-vaikutteita, kuten yhdessä aikaisemmassakin kappaleessa. Se on myös jatkoa edelliseen kappaleeseen. Mukana on puhepätkiä, joissa käsitellään ihmisyyttä ja tulevaisuutta. Pätkät saattavat viitata seuraavaan asiaan: keskusteluosapuolten juhlimisessa tulee esille jälleen eroavaisuuksia, jotka johtavat syvälliseen pohtimiseen suhteen jatkosta ja sitä isommistakin asioista. Lopulta osapuolet lopettavat parisuhteen yhteisymmärryksessä ja jatkavat omia polkujaan.

15. Calling (3:39)

Tämä kappale on vielä hämärämpi kuin edelliset, mutta kyllä siitä jotain irti saa, kun kunnolla miettii. Kyseessä on hitaasti etenevä kappale, joka todennäköisesti kuvailee soittamista kahden ihmisen välillä. Kosketinsoittimet ovat jälleen pääosassa, ja tämä kappale luultavasti herättää mielenkiintoisia tuntemuksia. Klassisen musiikin vaikutteet kuuluvat kappaleessa varsin hyvin.

16. Eyes to Pearls (1:52)

Kyseessä on kitaravoittoinen kappale, jonka luulisi ainakin nimensä perusteella olevan tunteita herättävä. ”Silmät helmiin” tarkoittaa ehkä sellaista tilannetta, jossa mies ja nainen katsovat toisiinsa kiinnostuneen näköisenä. Mies kiinnittää oman huomionsa naisen kaulassa roikkuviin helmiin, jotka näyttävät hänen mielestään kauniilta.

17. Surfacing (2:47)

Kappale on rytmikäs, sillä siinä ovat kitara ja rummut merkittävässä roolissa. Rummut rytmittivät kappaletta hyvin. Luulen, että tässä kappaleessa haluttiin nimensä perusteella paljastaa jotain suurta liittyen albumiin tai muuten vain Pink Floydiin. Voi myös olla mahdollista, että siinä paljastettiin naisen kauniilta näyttävien helmien salaisuus. Ihan tarkkaan emme kuitenkaan tiedä, mitä tässä paljastettiin, joten tulkinta lienee vapaa tämän osalta.

18. Louder Than Words (6:33)

Kappaleen ensimmäiset minuutit ovat instrumentaalisia ja kitaravoittoisia. Noin puolentoista minuutin kohdalla aloittaa David Gilmour laulamisen, joka kestää n. 3 minuuttia. Hän laulaa asiasta, joka on kovempi kuin sanat. Laulun sanat eivät tätä asiaa paljasta eikä sitä muutenkaan saa selville. Kappaleen viimeiset minuutit ovat instrumentaalisia. Kyseessä siis on albumin ainoa kappale, jossa on lauluosuus mukana.

Tässä siis arviot albumin 18 pääkappaleesta. Tarkkaavaiset kuulijat saattavat huomata, että levyllä on 4 kokonaisuutta, joista ensimmäinen koostuu kolmesta, toinen neljästä, kolmas seitsemästä ja viimeinen neljästä kappaleesta. Jos siis olisin arvioinut kappaleet kokonaisuuksina, niin toki arvioista olisi silloin tullut erilaisia. Koska en itse kuitenkaan ole aikaisemmin kuunnellut tätä albumia, niin päätin analysoida kappaleet irrallisina. Levy on kokonaisuudessaan mielenkiintoinen, sillä ambient-vaikutteet saattavat saada klassista musiikkia kuuntelevat kiinnostuneeksi tällaisesta albumista. Ambientia voidaankin osuvasti kutsua nuorten klassiseksi musiikiksi, jolla on nuorekas ote. Voi kuitenkin olla, että laulun puuttuminen useista kappaleista ei miellytä kiihkeimpiä Pink Floyd-faneja, mikä on ymmärrettävää. Levyn ei ollut tarkoitus olla mikään listamenestyjä, kuten monet sen edeltäjistä. Kuitenkin useiden maiden albumilistalla se ylsi ykkössijalle, mm. Britanniassa, Ruotsissa ja Saksassa. Albumi sopii mielestäni eräänlaiseksi korvakuulokemusiikiksi, jonka avulla voi pehmentää tunteitaan mieltä painavista asioista ja rauhoittua. Albumin deluxe-versiolla on mukana kolme ylimääräistä, hieman kokeellisempaa kappaletta sekä kuusi videota, joita en tässä käsittele, vaikkakin nuo bonuskappaleet ovat mukana Spotifyssa olevalla versiolla.

3,5/5 tähteä

Vili Roponen